Loma! Ja gluteenittoman brownien ohje

gluteeniton brownie resepti ohje

Wohoo! Pitkästä aikaa lomalle töistä. Ja melko pitkän loman olenkin ehtinyt kerätä. En ole sen kummemmin mihinkään lähdössä, mutta lomalla kumminkin. Blogikin on nyt loppukuun lomalla ja palaa sitten tammikuussa. Lomalle lähtiessä on tietenkin tapana viedä työkavereille jotain namia. Yksi kollegoista pyysi mutakakkua tai brownieta. Joten brownieta tuli. Kiitos Lauralle, ettei tarvinnut itse ruveta miettimään ;)

En viitsinyt ruveta värkkääämään erikseen gluteenitonta versiota ja ajattelin että näin suklaisessa leivonnaisessa sama maistuisi kaikille. Ja oikein hyvää siitä tulikin, ei se paljon eroa vehnäjauhoilla leivottuun. Hieman liian kauan vaan pidin uunissa, olisi saanut jäädä vähän kosteammaksi ja mehevämmäksi. Mutta sellainen brownieen kuuluva mukava pieni sitkeys näihin tuli. Reseptiin voi myös halutessaan lisätä pähkinärouhetta.

Itse tehty muovailuvaha - helppo ja turvallinen

diy tsi itsetehty muovailuvaha play dough

Muovailuvaha on nyt ahkerassa käytössä. Sillä leikitään monta kertaa päivässä. Tyyristä hommaa! Turvalliset muovailuvahat maksavat 6-10 euroa paketilta, eikä kestä kauaa, kun se on yksi kuivahtanut ruskea möykky täynnä roskia. Miksen jo aiemmin muistanut, että voihan sitä tehdä itsekin!

#blogisitarina


Pientä piristystä Desenion printeillä

desenio desenio.fi printit julisteet taulut lastenhuone

POP-blogit ja String Pocket arvonta

Ehkä olet huomannut blogini sivupalkissa POP -blogien logon. POP -blogit eli Sisustus- ja lifestyleblogit Pohjois-Pohjanmaa kerää yhteen Oulun seudulla kirjoittelevia bloggaajia. Tällä hetkellä joukossa on nelisenkymmentä bloggaajaa. Bloggaajat jakavat inspiraatiota ja vinkkejä sisustukseen ja moneen muuhun juttuun, kuka mihinkin intohimon aiheeseensa. 

Lapland Hotel Oulu - Lapin lumoa ja rentoa luxusta

Lapland Hotel Oulu hotelli

Lapland Hotels avasi juuri uuden hulppean hotellin Oulun keskustaan. Lapland Hotel Oulu tarjoaa lomalaisille ja liikematkustajille elämyksiä sekä rentoa luxusta sopivaan hintaan. Hotelli sijaitsee Tuomiokirkon ja Ainolan puiston kupeessa. Pääsin oululaisten sisustusbloggaajien kanssa tutustumaan paikkaan ennakkoon. Vierailu oli todella vaikuttava ja hotelli sellainen jota täältä ei aiemmin ole löytynyt. 

Vaahtokarkkitatit - ohje helppoon herkkuun

diy tsi vaahtokarkkitatit vaahtokarkki strösseli resepti ohje

Näissä tateissa on jotain maagista. Ainakin lasten silmiin. Lastenjuhlissa tatteja tuijotellaan lumoutuneina, ennen kuin ne katoavat summuihin! Maistuvatpa ne itsellekin. Ja niin yksinkertaisia tehdä. Ei tarvitse leipoa, mutta vähän niin kuin olisi itse tehty.

Lastentarvikekirppis Vadelmatarha

vadelmatarha oulu kirppis lastentarvikekirppis lastenkirppis lastenvaate

Kirppis ku kirppis - minä olen siellä. Mutta Oulun Vadelmatarha on ihanteellinen laiskemmallekin kirppistelijälle! Ylimääräisestä tavarasta pääsee eroon helposti ja helppoa on shoppailukin siistissä ja avarassa myymälässä. 

Heijastintarra

Nyt alkaa illat jo pimetä niin, että kannattaa kaivella heijastimet esille! Viime talven löytö oli tämä kätevä heijastinteippi. 

heijastintarra heijastin taikaviitta

Pikku-Murun vaatekaapin aarteita Vadelmatarhaan

Tykkään kirppiksistä. Niissä on mukava shoppailla ja kiva myydä itselle tarpeetonta tavaraa. Olenkin kokeillut kaikkia mahdollisia tapoja kaupata tavaroita perinteisillä kirppiksillä ja netissä. Lapsen merkkivaatteet olen aina myynyt huutonetissä, koska en ole uskaltanut viedä niitä itsepalvelukirppikselle varkauksien pelossa. Vaivalloistahan se on kun pitää kuvata tuotteet, väsätä ilmoitukset ja vielä kaikki se viestittely sekä postitus. 

Alevinkki: Viman remonttityhjennys

vima oy oulu muodin merkki naisten muoti

ARVONTA: Desenio julisteet


Arvonta on päättynyt!
Desenio on julistekauppa netissä. Sieltä löytyy printit kodin kaikkiin huoneisiin. Valikoimaa on paljon eri tyylilajeista ja niistä saa koottua näyttäviä kollaaseja.  Kollaasien suunnittelua helpottaa inspiraatiosivut, joissa on valmiita sommitelmia.

Lelut järjestykseen

ikea expedit kallax hylly liitutaulu lastenhuone säilytys diy tsi tuunaus

Poika tykkää vielä leikkiä siellä missä muutkin ovat, eli olohuoneessa. Siksi leluille piti keksiä säilytysratkaisu, joka sopii olohuoneeseenkin. Aika monessa paikassa olen törmännyt Ikean Expedit (nyk. Kallax) lokerikkohyllyyn lastenhuoneen sisustuksessa ja sellainen meillekin tuli. 

Puutarhan kesä

Puutarhan parhaita paloja kesän varrelta. 

Helmililja

Mansikka-suklaakakku tuorejuustokuorrutuksella


Tässäpä on Nosh vaatekutsuilla tarjoillun kakun ohje, jota vieraat ovatkin jo kyselleet. Kakku on ihana yhdistelmä raikkautta ja makeaa. Minusta tuntuu ettei suklaan ja mansikan yhdistelmä voikaan koskaan mennä pieleen! Täytteessä ja päällisessä on käytetty sitruunalla maustettua tuorejuustokuorrutetta.

Ruusun kukkia rintamamiestalossa


Pidän persoonallisista kodeista, joiden sisustus kertoo asukkaistaan. Tässä yksi sellainen koti jossain päin Etelä-Suomea. 

NOSH lastenvaatekutsut

nosh organics vaatekutsut lastenvaatekutsut lastenvaate 2015 aw

nosh organics vaatekutsut lastenvaatekutsut vaaterekki 2015 aw

Vaatekutsut on mukava tapa koota ystäviä lapsineen kyläilemään. Äidit saavat seurustelun lomassa hypistellä ihania lastenvaatteita ja lapset leikkiä keskenään. Nyt päästiin tutustumaan NOSHin uuteen syysmallistoon heti tuoreeltaan. 

Alkukesän kuulumisia

Kesäkuu oli niin kiireinen, etten ehtinyt edes murehtia viileitä ilmoja! Nyt on ollut tavallista enemmän töitä ja muitakin mukavia kiireitä. Työ on semmoinen virkistävä kurkistus aikuisten maailmaan, eikä palkkakaan ole pahitteeksi. Kuukauteen on mahtunut myös juhlat, paljon ystäviä joita näkee harvemmin, yksi ei niin kiva koko perheen oksutauti ja kirppispöydän pitoa. Heinäkuussa yritetäänkin laittaa projektit tauolle, nauttia kesästä ja vähän lomailla!

Kuvat ovat Instagramista @kaijabuttonstripe.

converse allstar lasten ja aikuisten

Pikkuconsut ja isot Consut ♥︎

Julisteet seinälle washiteipillä



Meillä on pintaremontti vielä sen verran kesken, ettei ole kannattanut ripustaa tauluja seinille. Jotain tyhjille seinille oli kuitenkin kiva laittaa. Kuvien väliaikaiseen (miksei pysyväänkin) ripustamiseen soveltuu mainiosti washiteippi. 

Leipomuksia (resepti: juustosarvet)


Leivoimme pikkuapulaisen kanssa kinkkujuustosarvia. 

Ensin vähän vaivattiin, sitten kaulittiin, huristeltiin taikinapyörällä, täytettiin ja rullattiin. Välillä paistettiin ja lopuksi maisteltiin!

Pieni koti kahdelle

Täällä on nyt vallalla suojapaperit ja maalarinteippi! Siispä esittelyssä on meidän edellinen kotimme. Se on pieni kaksio Oulun Toivoniemessä 50-luvulla rakennetussa kerrostalossa. Asunto on kuvattu myynnin yhteydessä. Kuvat eivät ole omiani, vaan ne on ottanut Hans Kiviniemi Annistonesta.

Neutraali sisustus

Lastenjuhlissa

Silkkipaperipallot Silkkipaperikukat

Olimme jokin aika sitten iloisissa lastenjuhlissa. Iloisia olivat juhlijat, mutta niin olivat koristelutkin! Kirkas keltainen ja pinkki näyttävät niin pirteältä muuten neutraalissa sisustuksessa.

Uusi alku

Tuumaustauon jälkeen täällä ollaan taas! Blogin aiheita on hieman säädetty ja vanhoja juttuja on joutunut silppuriin.


Olympus OM-D E-M5